Pitkän pitkä aika on kulunut viimeisestä postauksestani ja olen vältellyt tätä päivitystä monta viikkoa.
Surullisen mielen saan joka kerta, kun näen viimeisimmän juttuni tyttöni syntymäpäivistä.
Rakas isäni kuoli luultavasti ihan samoilla hetkillä, kun viimeksi tänne kirjoitin.
Aivan yllättäen ja nopeasti. Aivan liian nuorena.
Kovin paljoa en jaksa asiasta kirjoittaa. Hän oli meille suuri sankari ja tuki ja turva. Hassutteleva vaari ja huippu mies. Sellaista rakkautta on vaikeaa pukea sanoiksi. Paras isä maailmassa.
Tapahtuman jälkeinen shokki tuntui oksettavana olona vatsassa ja muistini pätki uudella tavalla.
Nyt jäljellä on suunnaton ikävä ja yritys ymmärtää tämän kaiken tarkoitusta.
Niin paljon jäi sanomatta. Silti sydämessäni tiedän, että hän tiesi mitä tunsimme ja me tiedämme mitä hän ajatteli meistä. Toivon isälle suurta rauhaa ja rakkautta siellä jossain. Rukoilen joka päivä, että vielä näemme ja saamme elää perheenä ikuisesti. Sitten kun meidän muiden aika on lähteä. Tunnen suunnatonta kiitollisuutta kaikesta siitä rakkaudesta, tuesta ja opeista joita olemme häneltä saaneet.
Päivä kerrallaan eteenpäin. Itketään, kun itkettää. Äidille rukoilen voimaa jokainen päivä. Toinen sankarini.
-Tiina
Olipa kauniisti sanottu! Todella koskettavaa. Tämä elämä on niin arvaamatonta ja epäreilua. Otan vielä osaa suruunne ja toivotan kaikkea hyvää teidän perheelle ja läheisille. Koittakaa jaksaa! Haleja, Sanna
VastaaPoista